jee

Oho peräti toinen päivitys tänään:D. Oonpas ahkera. Hmmm on kyl niin paljon parempi tunnelma nyt. Olen saanut jotain aikaiseksi! Tai no en nyt kauheasti, mutta ihan kivasti tää päivä menny pääsykokeisiin lukiessa ja Narutoa katsellessa ja jäätelöä syödessa, mauh:). 

Olen miettinyt sitä, että jos aina olisi hyvä olo niin siihenkin kyllästyisi, eikä osaisi arvostaa enää niitä hyvän olon hetkiä. Joo tiedän, kuulostaa kliseeltä, mutta tottahan se on. Ongelma on enemmänkin se, että koskaan ei tunnu löytyvän tasapainoa hyvän ja pahan olon väliltä. 

En tiedä, mikä muita kannattelee, mutta minua kannattelee se, että teen paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Ilman niitä olisin hukassa. Tosin siinäkin on vaara. Jos jokin asia ei toteudu, sen ottaa todella raskaasti. Niinkuin nyt nämä pääsykokeet. Näen valoa tunnelin päässä, kun ajattelen mahdollista yliopistoon pääsyä, mutta jos en pääsekään. Aina on se 'jos', mikä tuhoaa kaiken. Ehkä pitäisi keskittyä elämään hetkessä. Mutta en osaa, en ole koskaan osannut. 

Pohdintojeni yhteenveto: Jatkan niinkuin tähänkin asti, ja toivon että jotain tapahtuu. Yritän itse vaikuttaa siihen, mutta aina en jaksa. Mutta olen ottanut tavoitteeksi löytää aina jonkun pienenkin hyvän asian päivittäin, sellaisen mikä tuottaa iloa. Onpas runollista. Noh, olen käyttänyt kymmenen vuotta runollista kieltä, kun olen sanoituksia rustannut, joten kai se jossain näkyy.

Hmm taidan laittaa jonkun kuvan. En ole jaksanut laittaa kuvia paljoakaan tänne kun ei ole oikein mitä laittaa. 

Tein tämän joku kuukausi sitten, harvinaisen iloista taidetta minulta:D

worried about future

Arvasin, että tää jossain välissä muuttuu pakostaki angstiblogiksi, kun ei vaan jaksa ajatella positiivisesti. Ei kuulu sanavarastooni. Viimeisin vitutuksen aihe? En ole pystynyt treenaamaan laulua KUUKAUTEEN tämän perkeleen flunssan takia! Joo-o, olisi kiva opetella uusia kappaleita ja 22.5 on vielä Vantaan musiikkiopiston pääsykokeet. Ei sillä, olenhan jo yhden musiikkiopiston suorittanut, mutta klassisessa kitarassa. Tuonne haen pop/jazz -lauluun ja suurin huolen aiheeni on, että A. he ei vät pidä lauluäänestäni, koska se on...noh, persoonallinen ja naiseksi erittäin matala. B. he teetättävät minulla jotain erittäin vaikeita rytmi- ja melodiatehtäviä kun ajattelevat, että olen 21-vuotias ja yhden musaopiston suorittanut teorioineen ja tutkintoineen, että minähän osaan helposti. Niin varmaan. Tekisi mieli itkeä. Niin paha olo on. Siis henkisesti. Stressaaminen on vain yksi osa sitä. Mutta en kaipaa sääliä, kerron vain niinkuin asiat on ja inhoan tunteiden ja ajatusten feikkaamista. Rehellisyys on mun juttu. Jos ei kelpaa, ei tarvitse lukea. 

Musiikista vielä, haluaisin ennen kaikkea musiikista ammatin. Se on niin kokonaisvaltainen osa minussa, että en osaa kuvitella sitä pelkkänä "kivana harrastuksena". En pysty, enkä halua. Ongelma on vain se, etten ole kovin lahjakas. Yritän treenata varsinkin laulua, minkä kerkeän töiltä sun muulta, mutta ei vain lähde. En osaa. Jos saataisiin edes bändin kanssa joku demo aikaseksi, voisin laittaa sen kuultavaksi ja saisin mahdollisesti ulkopuolista palautetta siitä. 

Joka tapauksessa, olen päättänyt hakata päätäni seinään. Vaikka tiedän, että on paljon uskottavampia ja lahjakkaampia muusikoita kuin minä, niin toivon silti sisälläni, että joku taho kiinnostuisi minusta ja biiseistäni. Tiedän myös, että Suomessa ei nykyisin saa levytyssopimuksia kuin Idols-tähdet ja Robinin kaltaiset pikkulapsille suunnatut tuotteet. Siis kaikella kunnioituksella, mutta tarkoitin sitä, että levy-yhtiöt haluavat artisteja, jotka käyvät kaikille ja kaikenikäisille. Tällaisella hyvin omalaatuisella vaihtoehto/punk/rock/grunge -bändillä ei ole juurikaan asiaa isoille levy-yhtiöille SUOMESSA. Kiroan aina sitä miksi olen syntynyt tänne. Jossain isommassa maassa laajemmila musiikkimarkkinoilla tilanne olisi huomattavasti helpompi.

Ja ainiin, olen nainen. Milloin naiset on otettu rockpiireissä vakavasti? Pelkästään jo synnynnäiset lähtökohdat sotivat sitä ajatusta vastaan, että olisin joskus edes omassa genressä menestyvä rockmuusikko. Huoh, ehkä niitä muita uravaihtoehtoja pitäisi katsella vähän vakavemmin. Mutta opiskelu ja työnteko oikeasti vievät aikaa musisoinnilta! Kuulostan potentiaaliselta sossupummilta, mutta sitä pelkoa ei kyllä ole niin kauan kuin haluan hyvää ruokaa, ajoittain uusia vaatteita, uuden kitaran, siilin, matkustaa yms. 

Nojoo, ihan sama, jos olisin paremmassa kunnossa, jaksaisin uskoa mahdollisuuksiini. Mutta tällä hetkellä tarvitsisin vain sitä, että joku muukin uskoisi niihin. Nyt taidan siirtyä pääsykoekirjan pariin, että pääsisin edes mieleiseen kouluun. Muuten tästä ei kyllä tule yhtään mitään. Lizzie kiittää ja kuittaa. 

ärsyttää...

Otsikko kertoo kaiken. En halua loukata ketään, mutta olen kurkkuani myöten täynnä töitä "nollasopparilla", eli sinulle saa laittaa niin paljon tunteja kuin huvittaa, vaikka olet kaksi kertaa sanonut että haluat 15 TUNTIA!!!! Viikossa siis. Olen kurkkuani myöten täynnä ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa parempaa kuin mitä ovat, kavereita, jotka puuttuvat elämääsi muka hyvine neuvoineen ja todellisuudessa saavat tuntemaan itsesi vain entistä huonommaksi, kun et näköjään osaa tehdä mitään oikein tai ilman neuvoja. ELÄMÄNI EI KUULU KENELLEKÄÄN TULIKO SELVÄKSI!!!! Ja olen kurkkuani myöten täynnä jeesustelijoita, jotka sanovat että valituksen kuunteleminen on rasittavaa. No kyllä tässä itse kukin joutuu joskus kuuntelemaan jonku valitusta, joten minullakin on siihen oikeus. JA AINA EI MENE HYVIN JOTEN MIKSI ESITTÄISIN MUUTA!!!! Ja ei , en ole kiitollinen siitä että olen töissä, koska se on PERSEESTÄ!! Enkä muuten jaksa kuunnella sitäkään, että caps lockin käyttö on rasittavaa. Minusta tulee rocktähti, burleski ei ole strippausta, maailman VOI pelastaa, kännissä on kivaa, Suomi on paska maa ja paskin kulttuuri, tuen Jenkkejä, fanitan japanilaista popkulttuuria. Ja kyllä, RAKASTAN provosoimista, ja ei, kaikkea ei tarvitse ottaa vakavasti kuten ei kirjoitustanikaan, joka on vain epämääräistä suuttumuksen ja vihan purkamista, koska onhan se parempi että puran sen tähän typerään blogiin, kuin heittelisin astioita seinille. Ja minua ei kiinnosta, mitä muut ajattelevat minusta, mitä he tekisivät paremmin kuin minä, mikä heissä on uskottavampaa kuin minussa, mikä heidän ajattelutavassaan on enemmän oikein, miksi he ovat parempia. Joo ette ole. Tukehtukaa täydellisyyteenne. 

Ja aion jakaa tämän kaiken paskan sosiaalisessa mediassa kunnon huomiohuoran tavoin!!!:DDD Kritisoikaa lisää.

P.S. En syyllistä ketään tuntemaani ihmistä tässä, ei tarvitse miettiä mitä olen nyt tehnyt tuon mielestä väärin. Arvostan ystäviäni, mutta en ketään muuta, koska ihmiset-_-

i'm so tired i can't sleep

Olen nukkunut taas miten sattuu. En saa kunnolla iltaisin unta ilman lääkkeitä, enkä uskalla mennä liian aikaisin nukkumaan, jos ei väsytä vielä kunnolla. Alan myös helposti stressaamaan unen saannista ja sitten en ainakaan nukahda. 

Mutta muuten on ollut ihan kiva viime viikko. Lähdin torstaina A:n kanssa serkun ja hänen kihlattunsa luo Tampereelle ja seuraavana iltana menimme katsomaan porukalla Emilie Autumnia Tampereen klubille. Hyvä keikka oli, mutta seuraavan päivän Helsingin keikka oli huomattavasti parempi. Tampereen veto tuntui enemmän rutiinisuoritukselta, mutta Helsingissä oli jokin erityinen fiilis joko Emiliellä, yleisöllä, tai kummallakin. 

Viime viikon torstai oli myös eräänlainen muistopäivä minulle, sillä silloin oli kulunut päivälleen 18 vuotta Nirvanan keulakuvan ja kenties suurimman esikuvani Kurt Cobainin kuolemasta ja tasan 10 vuotta Alice in Chainsin laulajan Layne Staleyn kuolemasta. Kummatkin tärkeitä esikuvia, joten en voi muuta sanoa kuin levätkää rauhassa. Surullista, että niin moni hieno muusikko lähtee ennenaikaisesti, mutta usein taitelijaihmiset ovat hyvin herkkiä ja taipuvaisia ahdistumaan ja näin ollen alttiita päihteiden käytölle, jos omat periaatteet (esim. uskonto tai yksinkertaisesti ajattelutapa) eivät sitä estä. Tietysti musabisneksessä pyörii kaikenlaista tavaraa, mikä sekin on omiaan alentamaan kynnystä huumeiden käytön suhteen. 

The Violettesiin, eli bändiini liittyi uusi jäsen viime viikolla. Tervetuloa Miikka "rääkkäämään" seurakseni kitaraa!;) Alamme kohta kuulostamaan jopa oikealta bändiltä. Huomenna taas treenaamaan, en malta odottaa. Niin mahtavalta kuulosti viime treeneissä. Yksi kitara ei vain riitä musiikkiin, jota soitamme. Nyt kun saisi vielä lisää keikkaa...

Lizzie kiittää ja kuittaa ja painuu nukkumaan. 

Emilietä menossa katselemaan. Ihana nainen ja keikka<3

 

burnout

Tai ainakin melkein. Mikä kumma siinä on, että kun vähän saa energiaa jostain se kaikki pitää käyttää heti kerralla. Kaksi työpaikkaa plus pääsykokeet taisivat olla liian iso pala haukattavaksi ja nyt tukehdun siihen. Onneksi toinen niistä on vuokratyötä, eli saan periaatteessa valita itse vuoroni miten haluan, mutta kyseinen työpaikka hiillostaa minua koko ajan ottamaan lisää vuoroja. Ja koska olen aina ollu aivan liian velvollisuudentuntoinen ihminen, enkä pääse siitä eroon vaikka yritän, niin sitten olen koko ajan töissä, kun ottaa huomioon, että olen myös vakituisesti Hong Kongilla. Ja lopulta olen niin väsynyt, etten jaksa mitään ja mieliala menee jossain pohjamudissa ja stressi ja kaikki ja äääää pääni hajoaa. Miksi Adam ja Eeva lähtivät paratiisista miksi!? En halua tehdä töitä, ellei se liity musiikkiin tai johonkin muuhun kivaan. Noh, todellisuudessa se ei ollut kaksi ihmistä, jotka vain heitettiin kovaan maailmaan työtä tekemään, vaan ihmiset ovat ihan itse luoneet tämän yhteiskunnan, jossa et pärjää ilman tuloja, joita saa vain töistä. Eikä siinä mitään, mutta KAUPAN ALA ON SYVÄLTÄ!


Noniin, päivän angsti oli siinä. Nyt siirryn hauskan leffan pariin ja yritän vaikkapa miettiä kivoja asioita, kuten The Violettesia, bändiäni jota yritän viedä jonnekin pitkälle toivottavasti. Jos maailmassa ei olisi musiikkia, ei olisi minuakaan, se on nyt varma. Miten joku asia voikin tuoda niin suuren helpotuksen ja pakokeinon tappavan tylsään arkeen. Odotan kovasti, että pääsisin opiskelemaan musiikkitiedettä, ja sen jälkeen voin luoda urani musiikin parissa tavalla tai toisella. Ei tarvitse enää kuunnella valittavia asiakkaita kassalla, tai kun humalainen haukkuu sinut huoraksi, kun et myynyt hänelle kaljaa tai kun pomo saarnaa sinulle, kuinka asiakkaalle pitää jaksaa olla kohtelias vaikka kuinka vituttaisi. Tai kuinka sairaspoissaolosi aiheutti hirveän ruuhkan kassoille kun ei saatu ketään paikkaamaan ja ääh. Nostan hattua niille, jotka jaksavat vuodesta toiseen tehdä kassatyötä. Minä en jaksaisi enää päivääkään ja siksi otan lähinnä osastovuoroja ja onneksi Hong Kongissakin saan olla suurimman osan ajasta puutarhaosaston myyjä. Ah ihanaa, kukkien kastelua yms. Voi ainakin tehdä työtä omissa ajatuksissaan, (paitsi jos asiakas tulee kyselemään pelargonioista tai vastaavasta). 


Noh, levytyssopimusta odotellessa.

Until my dream comes true, I keep on dreaming.

Sushia japanilaisesta illasta. Itse tehtyä nam!

Ja lisää...

Viime lauantai-ilta<3

 

Japanese night!!

 Käytiin Shiin kanssa Tokyokanissa ostamassa hieman herkkuja, ja kohta alkaa sushin valmistus!^^ Onneksi emme ole aivan noviiseja, joten en osaa pelätä, että se menisi pieleen. (Ja makuhan oli tärkein kai?)

Tarkoitus olisi tehdä lohinigirejä, rapunigirejä ja vielä makirullia. Omnom. Ja misokeittoa, ramunea (japanilainen limu) ja pokeja löytyy myös. Illan animetarjonnassa on ainakin Beck: Mongolian Chop Squad. Ja ehkä jotain muutakin. Mutta se on varma, että animemaraton tulee kestämään ainakin 12 tuntia. (Nörtit vauhdissa eiku mitä:D) 

Shii näköjään tuossa valmistautuu asianmukaisesti maratoniin nukkumalla.xD  

Näistä pitäisi sitten saada ruokaakin aikaiseksi.

 <a href="http://www.bloglovin.com/blog/3560017/doll-parts?claim=y86xd35kbf5">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

寿司が食べたいです！

Olen sitten kipeänä vaihteeksi.O_o Liian kilttinä ihmisenä vedin juuri kahdeksan tunnin työvuoron kuumeessa. Okei, ehkä se pizza osittain motivoi minut lähtemään töihin, kun en sentään kuolemaisillani ollut. Mutta nyt kyllä tuntuu siltä. Tosiaan perjantai on "Honkkarissa" pizzapäivä, jolloin läheisestä ravintolasta jokainen voi tilata itselleen pizzan. Ylipäätään meillä työpaikkaruokailu hoidetaan samaisen ravintolan kautta, joten eipähän tarvitse pitkinä päivinä huolehtia eväistä.^^

Syömisestä puheen ollen, huomenna rakas ystäväni Shii saapuu tänne ja ensin käymme Tokyokanista Helsingistä ostamassa sushiainekset ja jotain muutakin kivaa ja sitten vielä Alkon kautta sakepullo ja ilta sujuukin kivasti sushin tekemisen ja animemaratonin merkeissä!XD Yattaa! Kumpikin flunssassa, mutta sehän ei estä viettämästä japanilaista iltaa. 

Lizzie Animeconissa joskus muinoin. Olin ehkä hieman huvittava silloin, mutta tietyt asiat tietty ikä etc.

Todella odotan sitä päivää, kun pääsen ensi kertaa matkaamaan Japaniin. Jos raha- ja loma-asiat menevät putkeen, Lizzie istuu näillä näkymin Tokyoon (inhoan suomalaista kirjoitusasua >:()menevässä koneessa ensi marraskuussa. Vaihtoonkin olisi tarkoitus päästä jossain vaiheessa. Tiedän, että jotkut ihmiset suhtautuvat ehkä hieman naureskellen muiden Japani-innostukseen, mutta siinä maassa on vain jotain kiehtovaa, ja muutenkin eri maiden kulttuurit kiinnostavat kovasti.

Olo vain pahenee pahenemistaan ja pitäisi vielä keksiä tekemistäkin täksi illaksi, kun tuo toinen puoliskoni on taas yömyöhään omissa bändijutuissaan. Taidan mennä juomaan kuumaa misokeittoa. 行ってきます！

Welcome to my world tai jotain sinne päin

Noniin, eli viimeinkin sain aikaiseksi neljän vuoden jälkeen antaa uuden mahdollisuuden bloggaamiselle, johon aikanaan kyllästyin täysin. 

Aloitan kohteliaasti esittelemällä itseni: taiteilijaminäni tottelee nimeä Lizzie Violette (oikea nimeni taitaa näkyä meiliosoitteessani, mutta whatever), soitan ja laulan The Violettes -nimisessä grunge/punk/rock -bändissä ja hoidan myös sävellys/sanoitus-työt. Elämäni pyörii muutenkin aika paljon musiikin ympärillä, joten varoitan etukäteen, että siitä tulee enemmän tekstiä kuin on laillista. Ja tämä koskee niin bändijuttujani, kuin omia lempibändejä, sekä kaikkea musiikillista toimintaa mitä vain saan aikaiseksi:D. Ainiin ja haen opiskelemaan tänä keväänä musiikkitiedettä yliopistoon, joten liitetään jonon jatkoksi vielä filosofiset pohdinnat musiikista.

Mutta hei, aion kyllä todellisuudessa (believe me) puhua muustakin. Esimerkiksi olen kovin rakastunut burleskiin. Kävin viime viikonloppuna sellaisella intensiivikurssilla, jossa opettajina toimi niin ihana Itty Bitty Tease Cabaret. Alan käymään jatkossa viikoittain burleskitunneilla, ja minut toivon mukaan tullaan näkemään vielä tämän vuoden New Comers' Nightin lavalla.

Ja kuten arvasittekin jo, kaikki millä on tekemistä luovuuden, taiteen ja itseilmaisun kanssa kiinnostaa minua suunnattomasti. Ei, 'kiinnostaa'on liian lievä sana. 'Rakastaa'vastaa enemmän todellisuutta. Boheemit luonteenpiirteeni aiheuttavat toisinaan hieman harmia ihmisille, olen aika stereotyyppinen taideihminen monessa suhteessa. Esimerkiksi en koskaan ole ajoissa missään vaikka ihan oikeasti yritän. Nukun päivät ja valvon yöt jos ei ole töitä tai muita elämää häiritseviä velvollisuuksia. Ja temperamenttini on jotain, mistä ei kannata edes puhua. Olen myös yliherkkä ja alan itkemään jos näen vauvan, koska se on vain jotenkin liikuttavaa nähdä sellainen avuton rääpäle, joka on elämän suuri ihme. Ja kyllä, käytän 'elämän suuri ihme' -tyyppisiä ilmauksia.

Tämän kaiken lisäksi pidän matkustelusta, kielten opiskelusta, Japanista, ruuan laitosta ja elokuvista (varsinkin kauhugenre ja trillerit miellyttävät silmääni). Ainiin, ja eläimistä. 

Enköhän tehnyt itseni riittävän selväksi ja voin aloittaa varsinaisen blogikirjoittelun tämän pakolliseksi kokemani esittelypätkän jälkeen. See ya!:)