worried about future

Arvasin, että tää jossain välissä muuttuu pakostaki angstiblogiksi, kun ei vaan jaksa ajatella positiivisesti. Ei kuulu sanavarastooni. Viimeisin vitutuksen aihe? En ole pystynyt treenaamaan laulua KUUKAUTEEN tämän perkeleen flunssan takia! Joo-o, olisi kiva opetella uusia kappaleita ja 22.5 on vielä Vantaan musiikkiopiston pääsykokeet. Ei sillä, olenhan jo yhden musiikkiopiston suorittanut, mutta klassisessa kitarassa. Tuonne haen pop/jazz -lauluun ja suurin huolen aiheeni on, että A. he ei vät pidä lauluäänestäni, koska se on...noh, persoonallinen ja naiseksi erittäin matala. B. he teetättävät minulla jotain erittäin vaikeita rytmi- ja melodiatehtäviä kun ajattelevat, että olen 21-vuotias ja yhden musaopiston suorittanut teorioineen ja tutkintoineen, että minähän osaan helposti. Niin varmaan. Tekisi mieli itkeä. Niin paha olo on. Siis henkisesti. Stressaaminen on vain yksi osa sitä. Mutta en kaipaa sääliä, kerron vain niinkuin asiat on ja inhoan tunteiden ja ajatusten feikkaamista. Rehellisyys on mun juttu. Jos ei kelpaa, ei tarvitse lukea. 

Musiikista vielä, haluaisin ennen kaikkea musiikista ammatin. Se on niin kokonaisvaltainen osa minussa, että en osaa kuvitella sitä pelkkänä "kivana harrastuksena". En pysty, enkä halua. Ongelma on vain se, etten ole kovin lahjakas. Yritän treenata varsinkin laulua, minkä kerkeän töiltä sun muulta, mutta ei vain lähde. En osaa. Jos saataisiin edes bändin kanssa joku demo aikaseksi, voisin laittaa sen kuultavaksi ja saisin mahdollisesti ulkopuolista palautetta siitä. 

Joka tapauksessa, olen päättänyt hakata päätäni seinään. Vaikka tiedän, että on paljon uskottavampia ja lahjakkaampia muusikoita kuin minä, niin toivon silti sisälläni, että joku taho kiinnostuisi minusta ja biiseistäni. Tiedän myös, että Suomessa ei nykyisin saa levytyssopimuksia kuin Idols-tähdet ja Robinin kaltaiset pikkulapsille suunnatut tuotteet. Siis kaikella kunnioituksella, mutta tarkoitin sitä, että levy-yhtiöt haluavat artisteja, jotka käyvät kaikille ja kaikenikäisille. Tällaisella hyvin omalaatuisella vaihtoehto/punk/rock/grunge -bändillä ei ole juurikaan asiaa isoille levy-yhtiöille SUOMESSA. Kiroan aina sitä miksi olen syntynyt tänne. Jossain isommassa maassa laajemmila musiikkimarkkinoilla tilanne olisi huomattavasti helpompi.

Ja ainiin, olen nainen. Milloin naiset on otettu rockpiireissä vakavasti? Pelkästään jo synnynnäiset lähtökohdat sotivat sitä ajatusta vastaan, että olisin joskus edes omassa genressä menestyvä rockmuusikko. Huoh, ehkä niitä muita uravaihtoehtoja pitäisi katsella vähän vakavemmin. Mutta opiskelu ja työnteko oikeasti vievät aikaa musisoinnilta! Kuulostan potentiaaliselta sossupummilta, mutta sitä pelkoa ei kyllä ole niin kauan kuin haluan hyvää ruokaa, ajoittain uusia vaatteita, uuden kitaran, siilin, matkustaa yms. 

Nojoo, ihan sama, jos olisin paremmassa kunnossa, jaksaisin uskoa mahdollisuuksiini. Mutta tällä hetkellä tarvitsisin vain sitä, että joku muukin uskoisi niihin. Nyt taidan siirtyä pääsykoekirjan pariin, että pääsisin edes mieleiseen kouluun. Muuten tästä ei kyllä tule yhtään mitään. Lizzie kiittää ja kuittaa. 

Welcome to my world tai jotain sinne päin

Noniin, eli viimeinkin sain aikaiseksi neljän vuoden jälkeen antaa uuden mahdollisuuden bloggaamiselle, johon aikanaan kyllästyin täysin. 

Aloitan kohteliaasti esittelemällä itseni: taiteilijaminäni tottelee nimeä Lizzie Violette (oikea nimeni taitaa näkyä meiliosoitteessani, mutta whatever), soitan ja laulan The Violettes -nimisessä grunge/punk/rock -bändissä ja hoidan myös sävellys/sanoitus-työt. Elämäni pyörii muutenkin aika paljon musiikin ympärillä, joten varoitan etukäteen, että siitä tulee enemmän tekstiä kuin on laillista. Ja tämä koskee niin bändijuttujani, kuin omia lempibändejä, sekä kaikkea musiikillista toimintaa mitä vain saan aikaiseksi:D. Ainiin ja haen opiskelemaan tänä keväänä musiikkitiedettä yliopistoon, joten liitetään jonon jatkoksi vielä filosofiset pohdinnat musiikista.

Mutta hei, aion kyllä todellisuudessa (believe me) puhua muustakin. Esimerkiksi olen kovin rakastunut burleskiin. Kävin viime viikonloppuna sellaisella intensiivikurssilla, jossa opettajina toimi niin ihana Itty Bitty Tease Cabaret. Alan käymään jatkossa viikoittain burleskitunneilla, ja minut toivon mukaan tullaan näkemään vielä tämän vuoden New Comers' Nightin lavalla.

Ja kuten arvasittekin jo, kaikki millä on tekemistä luovuuden, taiteen ja itseilmaisun kanssa kiinnostaa minua suunnattomasti. Ei, 'kiinnostaa'on liian lievä sana. 'Rakastaa'vastaa enemmän todellisuutta. Boheemit luonteenpiirteeni aiheuttavat toisinaan hieman harmia ihmisille, olen aika stereotyyppinen taideihminen monessa suhteessa. Esimerkiksi en koskaan ole ajoissa missään vaikka ihan oikeasti yritän. Nukun päivät ja valvon yöt jos ei ole töitä tai muita elämää häiritseviä velvollisuuksia. Ja temperamenttini on jotain, mistä ei kannata edes puhua. Olen myös yliherkkä ja alan itkemään jos näen vauvan, koska se on vain jotenkin liikuttavaa nähdä sellainen avuton rääpäle, joka on elämän suuri ihme. Ja kyllä, käytän 'elämän suuri ihme' -tyyppisiä ilmauksia.

Tämän kaiken lisäksi pidän matkustelusta, kielten opiskelusta, Japanista, ruuan laitosta ja elokuvista (varsinkin kauhugenre ja trillerit miellyttävät silmääni). Ainiin, ja eläimistä. 

Enköhän tehnyt itseni riittävän selväksi ja voin aloittaa varsinaisen blogikirjoittelun tämän pakolliseksi kokemani esittelypätkän jälkeen. See ya!:)