torstai 8. maaliskuuta 2012

Welcome to my world tai jotain sinne päin

Noniin, eli viimeinkin sain aikaiseksi neljän vuoden jälkeen antaa uuden mahdollisuuden bloggaamiselle, johon aikanaan kyllästyin täysin. 

Aloitan kohteliaasti esittelemällä itseni: taiteilijaminäni tottelee nimeä Lizzie Violette (oikea nimeni taitaa näkyä meiliosoitteessani, mutta whatever), soitan ja laulan The Violettes -nimisessä grunge/punk/rock -bändissä ja hoidan myös sävellys/sanoitus-työt. Elämäni pyörii muutenkin aika paljon musiikin ympärillä, joten varoitan etukäteen, että siitä tulee enemmän tekstiä kuin on laillista. Ja tämä koskee niin bändijuttujani, kuin omia lempibändejä, sekä kaikkea musiikillista toimintaa mitä vain saan aikaiseksi:D. Ainiin ja haen opiskelemaan tänä keväänä musiikkitiedettä yliopistoon, joten liitetään jonon jatkoksi vielä filosofiset pohdinnat musiikista.

Mutta hei, aion kyllä todellisuudessa (believe me) puhua muustakin. Esimerkiksi olen kovin rakastunut burleskiin. Kävin viime viikonloppuna sellaisella intensiivikurssilla, jossa opettajina toimi niin ihana Itty Bitty Tease Cabaret. Alan käymään jatkossa viikoittain burleskitunneilla, ja minut toivon mukaan tullaan näkemään vielä tämän vuoden New Comers' Nightin lavalla.


Ja kuten arvasittekin jo, kaikki millä on tekemistä luovuuden, taiteen ja itseilmaisun kanssa kiinnostaa minua suunnattomasti. Ei, 'kiinnostaa'on liian lievä sana. 'Rakastaa'vastaa enemmän todellisuutta. Boheemit luonteenpiirteeni aiheuttavat toisinaan hieman harmia ihmisille, olen aika stereotyyppinen taideihminen monessa suhteessa. Esimerkiksi en koskaan ole ajoissa missään vaikka ihan oikeasti yritän. Nukun päivät ja valvon yöt jos ei ole töitä tai muita elämää häiritseviä velvollisuuksia. Ja temperamenttini on jotain, mistä ei kannata edes puhua. Olen myös yliherkkä ja alan itkemään jos näen vauvan, koska se on vain jotenkin liikuttavaa nähdä sellainen avuton rääpäle, joka on elämän suuri ihme. Ja kyllä, käytän 'elämän suuri ihme' -tyyppisiä ilmauksia.

Tämän kaiken lisäksi pidän matkustelusta, kielten opiskelusta, Japanista, ruuan laitosta ja elokuvista (varsinkin kauhugenre ja trillerit miellyttävät silmääni). Ainiin, ja eläimistä. 

Enköhän tehnyt itseni riittävän selväksi ja voin aloittaa varsinaisen blogikirjoittelun tämän pakolliseksi kokemani esittelypätkän jälkeen. See ya!:)

5 kommenttia:

  1. Iz Kewt Blog!^___^

    I can haz a blog too?

    -Shii with stoopid english why or why?
    'coz shii dozn't feel too well. :<
    Shii wants to C U but can shii even if shii ain't that healthy? Shii would be very careful. :< *puppy eyes*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo shiillekin blogi ilman muuta!!^^ i dont feel too well either and been kinda confused all the day at work. But tomorrow...^^

      Poista
    2. And thanx!^^ cute blogs is my thing more than angst blogs

      Poista
    3. My livejournal was more like angst blog...

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista