Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emilie Autumn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Emilie Autumn. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. huhtikuuta 2012

i'm so tired i can't sleep

Olen nukkunut taas miten sattuu. En saa kunnolla iltaisin unta ilman lääkkeitä, enkä uskalla mennä liian aikaisin nukkumaan, jos ei väsytä vielä kunnolla. Alan myös helposti stressaamaan unen saannista ja sitten en ainakaan nukahda. 

Mutta muuten on ollut ihan kiva viime viikko. Lähdin torstaina A:n kanssa serkun ja hänen kihlattunsa luo Tampereelle ja seuraavana iltana menimme katsomaan porukalla Emilie Autumnia Tampereen klubille. Hyvä keikka oli, mutta seuraavan päivän Helsingin keikka oli huomattavasti parempi. Tampereen veto tuntui enemmän rutiinisuoritukselta, mutta Helsingissä oli jokin erityinen fiilis joko Emiliellä, yleisöllä, tai kummallakin. 

Viime viikon torstai oli myös eräänlainen muistopäivä minulle, sillä silloin oli kulunut päivälleen 18 vuotta Nirvanan keulakuvan ja kenties suurimman esikuvani Kurt Cobainin kuolemasta ja tasan 10 vuotta Alice in Chainsin laulajan Layne Staleyn kuolemasta. Kummatkin tärkeitä esikuvia, joten en voi muuta sanoa kuin levätkää rauhassa. Surullista, että niin moni hieno muusikko lähtee ennenaikaisesti, mutta usein taitelijaihmiset ovat hyvin herkkiä ja taipuvaisia ahdistumaan ja näin ollen alttiita päihteiden käytölle, jos omat periaatteet (esim. uskonto tai yksinkertaisesti ajattelutapa) eivät sitä estä. Tietysti musabisneksessä pyörii kaikenlaista tavaraa, mikä sekin on omiaan alentamaan kynnystä huumeiden käytön suhteen. 

The Violettesiin, eli bändiini liittyi uusi jäsen viime viikolla. Tervetuloa Miikka "rääkkäämään" seurakseni kitaraa!;) Alamme kohta kuulostamaan jopa oikealta bändiltä. Huomenna taas treenaamaan, en malta odottaa. Niin mahtavalta kuulosti viime treeneissä. Yksi kitara ei vain riitä musiikkiin, jota soitamme. Nyt kun saisi vielä lisää keikkaa...

Lizzie kiittää ja kuittaa ja painuu nukkumaan. 

Emilietä menossa katselemaan. Ihana nainen ja keikka<3