jee

Oho peräti toinen päivitys tänään:D. Oonpas ahkera. Hmmm on kyl niin paljon parempi tunnelma nyt. Olen saanut jotain aikaiseksi! Tai no en nyt kauheasti, mutta ihan kivasti tää päivä menny pääsykokeisiin lukiessa ja Narutoa katsellessa ja jäätelöä syödessa, mauh:). 

Olen miettinyt sitä, että jos aina olisi hyvä olo niin siihenkin kyllästyisi, eikä osaisi arvostaa enää niitä hyvän olon hetkiä. Joo tiedän, kuulostaa kliseeltä, mutta tottahan se on. Ongelma on enemmänkin se, että koskaan ei tunnu löytyvän tasapainoa hyvän ja pahan olon väliltä. 

En tiedä, mikä muita kannattelee, mutta minua kannattelee se, että teen paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Ilman niitä olisin hukassa. Tosin siinäkin on vaara. Jos jokin asia ei toteudu, sen ottaa todella raskaasti. Niinkuin nyt nämä pääsykokeet. Näen valoa tunnelin päässä, kun ajattelen mahdollista yliopistoon pääsyä, mutta jos en pääsekään. Aina on se 'jos', mikä tuhoaa kaiken. Ehkä pitäisi keskittyä elämään hetkessä. Mutta en osaa, en ole koskaan osannut. 

Pohdintojeni yhteenveto: Jatkan niinkuin tähänkin asti, ja toivon että jotain tapahtuu. Yritän itse vaikuttaa siihen, mutta aina en jaksa. Mutta olen ottanut tavoitteeksi löytää aina jonkun pienenkin hyvän asian päivittäin, sellaisen mikä tuottaa iloa. Onpas runollista. Noh, olen käyttänyt kymmenen vuotta runollista kieltä, kun olen sanoituksia rustannut, joten kai se jossain näkyy.

Hmm taidan laittaa jonkun kuvan. En ole jaksanut laittaa kuvia paljoakaan tänne kun ei ole oikein mitä laittaa. 

Tein tämän joku kuukausi sitten, harvinaisen iloista taidetta minulta:D

worried about future

Arvasin, että tää jossain välissä muuttuu pakostaki angstiblogiksi, kun ei vaan jaksa ajatella positiivisesti. Ei kuulu sanavarastooni. Viimeisin vitutuksen aihe? En ole pystynyt treenaamaan laulua KUUKAUTEEN tämän perkeleen flunssan takia! Joo-o, olisi kiva opetella uusia kappaleita ja 22.5 on vielä Vantaan musiikkiopiston pääsykokeet. Ei sillä, olenhan jo yhden musiikkiopiston suorittanut, mutta klassisessa kitarassa. Tuonne haen pop/jazz -lauluun ja suurin huolen aiheeni on, että A. he ei vät pidä lauluäänestäni, koska se on...noh, persoonallinen ja naiseksi erittäin matala. B. he teetättävät minulla jotain erittäin vaikeita rytmi- ja melodiatehtäviä kun ajattelevat, että olen 21-vuotias ja yhden musaopiston suorittanut teorioineen ja tutkintoineen, että minähän osaan helposti. Niin varmaan. Tekisi mieli itkeä. Niin paha olo on. Siis henkisesti. Stressaaminen on vain yksi osa sitä. Mutta en kaipaa sääliä, kerron vain niinkuin asiat on ja inhoan tunteiden ja ajatusten feikkaamista. Rehellisyys on mun juttu. Jos ei kelpaa, ei tarvitse lukea. 

Musiikista vielä, haluaisin ennen kaikkea musiikista ammatin. Se on niin kokonaisvaltainen osa minussa, että en osaa kuvitella sitä pelkkänä "kivana harrastuksena". En pysty, enkä halua. Ongelma on vain se, etten ole kovin lahjakas. Yritän treenata varsinkin laulua, minkä kerkeän töiltä sun muulta, mutta ei vain lähde. En osaa. Jos saataisiin edes bändin kanssa joku demo aikaseksi, voisin laittaa sen kuultavaksi ja saisin mahdollisesti ulkopuolista palautetta siitä. 

Joka tapauksessa, olen päättänyt hakata päätäni seinään. Vaikka tiedän, että on paljon uskottavampia ja lahjakkaampia muusikoita kuin minä, niin toivon silti sisälläni, että joku taho kiinnostuisi minusta ja biiseistäni. Tiedän myös, että Suomessa ei nykyisin saa levytyssopimuksia kuin Idols-tähdet ja Robinin kaltaiset pikkulapsille suunnatut tuotteet. Siis kaikella kunnioituksella, mutta tarkoitin sitä, että levy-yhtiöt haluavat artisteja, jotka käyvät kaikille ja kaikenikäisille. Tällaisella hyvin omalaatuisella vaihtoehto/punk/rock/grunge -bändillä ei ole juurikaan asiaa isoille levy-yhtiöille SUOMESSA. Kiroan aina sitä miksi olen syntynyt tänne. Jossain isommassa maassa laajemmila musiikkimarkkinoilla tilanne olisi huomattavasti helpompi.

Ja ainiin, olen nainen. Milloin naiset on otettu rockpiireissä vakavasti? Pelkästään jo synnynnäiset lähtökohdat sotivat sitä ajatusta vastaan, että olisin joskus edes omassa genressä menestyvä rockmuusikko. Huoh, ehkä niitä muita uravaihtoehtoja pitäisi katsella vähän vakavemmin. Mutta opiskelu ja työnteko oikeasti vievät aikaa musisoinnilta! Kuulostan potentiaaliselta sossupummilta, mutta sitä pelkoa ei kyllä ole niin kauan kuin haluan hyvää ruokaa, ajoittain uusia vaatteita, uuden kitaran, siilin, matkustaa yms. 

Nojoo, ihan sama, jos olisin paremmassa kunnossa, jaksaisin uskoa mahdollisuuksiini. Mutta tällä hetkellä tarvitsisin vain sitä, että joku muukin uskoisi niihin. Nyt taidan siirtyä pääsykoekirjan pariin, että pääsisin edes mieleiseen kouluun. Muuten tästä ei kyllä tule yhtään mitään. Lizzie kiittää ja kuittaa.